maanantai 14. elokuuta 2017

Vastarannan kiiski muodin maailmassa (ja asu, johon rakastuin)

Olen mietiskellyt, että miksi suhtaudun niin oudosti kaikkeen trendijuttuihin, neuvoihin lehdissä, korosta ja piilota- juttuihin, näin näytät pidemmältä- lyhyemmältä- laihemmalta ja vaikka miltä.
Samoin kun uusiin nouseviin buumeihin, esim. sidontaliinat vyönä. Ok, aika hassun näköinen on kyllä ainakin täällä, kokeilin.
Mutta yleisesti ja hassua siksi, että rakastan vaatteita, vapautta ilmaista itseään niiden kautta ja erityisesti rakastan olla kameran edessä.

Muodin ja mallien maailmaan tulin oikeastaan virallisesti vuonna -94, mutta ennen sitä oli elämä aikas pinnallista jo. Mietittiin aamulla jo, mitä illalla baariin ja kaiken piti olla sekä erilaista, tyylikästä että 100% coolia. Noita kun mietti about 360pvää/vuosi niin pirun rankkaa se oli, minulle.
Joskus toivoin, että kun voisi heittää vaan farkut ja hupparin kera lenkkareiden päälle ja nauttia fiiliksestä. Ei ollut "pokkaa". Seura ja porukka, missä liikuin ei sellaista suvainnut.

Ja hei, tämä olen siis vain minä! Toiset jaksavat ja tykkäävät, sekin on tosi jees! Puhun siis ihan omasta itsestäni tässä.

Mallitstossa siihen aikaan jo oli tietty kovat vaatimukset. Vaikka olin hoikka niin piti laihduttaa pari kiloa pois. Lyhyt olen kyllä, mutta voimavarat olivat poseeraus, helppous kameran edessä, ilmeet ja catwalk. Kävely oli (ja on vieläkin) hyvä. Eli nuo hommat hanskassa vieläkin. Poseeraaminen on mulle yhtä helppoa kun hengittäminen.
Samoin vuodet, kun vietin maskeeraamalla studioissa. Näki ja kuuli paljon. Huh.

Mutta... pakko ymmärtää ja myöntää että ala on bisnestä. Tottakai ja ymmärrettävää. EI kovin moni pelkästä hyvästä sydämmestä hommia tee. Se, miten raadollista välillä oli, jäi mieleen ja ei imartelevalla tavalla. Ne vaatimukset koskivat myös sitä omaa aikaa, sillä edustit samalla myös olemuksellasi tstoa. Ymmärrän tuonkin. Sitten se meni siihen, että aamulla kun ihan normisti mietin vaatteita kaupungille niin plaah. Unohdin ohjeet, pitikö nilkat näkyä...öh, korostaa tuota ja peittää tuota. Ei ollut enää kivaa pukeutua, siitä tuli enempi stressiä ja hauskuus hävisi.

Olisin saanut pari vuotta taaksepäin ihan mielettömän homman: kirjoittaa toimiston jutuista heidän sivuilleen, kiertää tapahtumissa ja olisi ollut jopa mahdollisuudet muotiviikoille ei pienempään paikkaan kun : Paris!

Ensin ajattelin että jesh, tottakai lähden mukaan! Sitten katsoin vaatekaappiini ja tajusin, että sama juttu olisi taas edessä. Stressi vaatteista, ulkonäöstä sekä tunne... en riitä, tarvitsen kaikkea lisää. Siitä sitten itselläni aika suora tie itsensä vähättelemiseen ja vertailemiseen: kaikki muut ovat niin kauniita... noin kärjistettynä. Olisihan siinä paljon hyvääkin, mutta ehkä oma luonteeni on vaan niin pirun yliherkkä tuohon. Joten, skippasin sen ja jäin ihmettelemään, notta mitähän nyt. Vieläkin osittain ihmetellen, mutta pientä suuntaa jo löytäen! Huh, tulipahan avauduttua.

Tästä päästään oikein hyvin päivän asuun, joka on varmaan kaikkia sääntöjä vastaan. Ajattelin, että miksi yrittäisin näyttää pidemmältä kun olen kuitenkin pätkä. Näillä mennään!
Ja kuvat, tiedän, että ympäristö, käsittely ja kaikki nuo puuttuvat, saavat puuttuakkin :) Itseni tuntien saisin vielä karmean stressin asiasta, jos alkaisin tosissani niitä suunnittelemaan. Ei olisi ikinä hyvä... nyt haluan vaan nauttia jutuista ilman sen enempää ammatillisuutta. AH, vapautta tuokin? :D

Mutta asuun. Tuo pallolaukku on aikoinaan ostettu pikkujoulukaudella ja vinkkinä oli että pikkujouluihin. Mutta miksi ei voisi käyttää ihan muutenkin, perusasun kanssa? Tykkään tuosta moukarista tosi paljon!

Ja tuosta sormuksesta myös. 



Muutoin nuo housut ovat olleet kaapissa, näkivät päivänvalon viime kesänä, kun mahduin niihin. Silloin ostaessa meni juurikin ja vain tuohon ahterin alle :D

Mutta vaikka ovat...pyjamän näköiset purjeet niin jotain ihanaa niissä on.

Fonzie?


Ja ainakin näin suuri hauki pääsi karkuun...


Lenkkarit ovat vaan niin ihanan herkkää väriä, vanha roosa, että ei muuta kun jalkaan. Nyt, kun ei sadakkaan.

 Ylhäällä olevassa kuvassa huomasin pohjelihaksen :D Jotain on siis tapahtunut treeneissä.


Pallolaukkua voi käyttää myös puolustamiseen..... ;D Kätevä.
Ja selvästi huomaa, että poseeraus on verissä. :D :D

Nyt syömään ja ihanaa! Treeniviikko alkoi taas kunnolla, jipii!!!!

Ihanaa viikon alkua kaikille!

xoxo

Kaikki vaatteet, ylläri...H&M.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Turun linnassa, tarte tatin ja to the bone



Ihan ensin pakko kehua leffaa: To the bone. Todella hyvin käsikirjoitettu, harvinaisen realistinen ja uskottava. En kerro juonesta sen enempää, jollet ole nähnyt sitä ja vaikka haluaisit.


Kuvahaun tulos haulle to the bone

Se, mitä siitä kerrotaan ihan infossakin on nuoren naisen taistelusta anoriksian kanssa/ vastaan. On ihan älyttöman helppoa sanoa toiselle että syö. Mutta kun eihän tuo olisikaan ongelma nimelta anoreksia jos se olisi niin helppoa.
Itselläni ei ole tuota laihuushäiriötä ei ole ollut, mutta ystäväni menehtyi vuosia sitten tuohon häiriöön. Hän asui kanssani ja seurasin tuota taistelua vierestä voimattomana.

Joten, jos haluaa ymmärtää lisää niin suosittelen katsomaan tuon leffan, Netfilxistä itse sen bongasin.

Sitten linnaan! Kävimme kesälomalla Turun linnassa, itse olen siellä aiemminkin käynyt koluamassa paikkoja, mutta miehelleni oli ensimmäinen kerta. Vaikka hän on asunut suht lähellä koko elämänsä...:) Mutta sain houkuteltua mukaani ja hän oikein innostui paikasta ja sen historiasta! Joskus täytyy tietää vaan, mistä narusta vetäisee kun yhteisiä paikkoja suunnitellaan. ;D

Aamupala oli oikein terveellinen: aloitimme Liedon Hesburgerin kerrosaterialla. On sen verran harvinaista, että käy jo melkein parisuhdeajan paremmasta pöperöstä.

Ja onhan nuo hampparit joskus vaan niin hyviä.


Ruokaympyrän kaikki ainekset? Hyvää oli.

Siitä sitten linnaan niin että heilahti!


Linnoissa on itselleni aina jotenkin niin oma tunnelmansa. Mitä täällä on tapahtunut? Keitä kulkenut? Mitä seinät voisivat kertoa, jos voisivat. Rankkoja aikoja, hyviä hetkiä...elämää.

Tuo linna on saanut alkunsa 1200-luvulla, jolloin vanhempi osa oli toiminnassa. Alun perin se oli Ruotsin kruunun hallinnassa, mutta myöhemmin aateliset pitivät majapaikkaansa siellä. 


Esilinnan seinämää. Aika saavutus, rakennettu 1400-luvulla kun tuota päälinnaakin laajennettiin. Voi melkein nähdä hevosia laukkaamassa portista sisään, sotilaista, työntekijöitä..kaikenlaista kulkijaa. Muistaakseni työväkeäkin oli sellaise 600 hlöä. Aika porukka!


Wow. Ei mulla tuosta muuta. :) Historiaa!


Ketäköhän kaikkia tästä samasta akkunasta on katsellut...






Oma kummitukseni. Vankityrmään ollaan matkalla :)

Nuo rappuset...taas ajatus, keitä kaikkia ja missä olosuhteissa on tuostakin kulkenut!



Nunnien sali. Tuo katto ja nuo pylväät! Ja kun ajattelee, että keskiaikaan mennään niin aika käsityötä.





Kuninkaan sali. Ei pöllömpi paikka.




Tuo valo tuli vaan niin kauniisti ja pehmeästi ikkunasta. Tosi rauhottava ja jotenkin niin ylhäinen.

Tuollainen miekka löytyi sellaisesta pienestä kolosta, ja äkkiä kuva ja karkuun. Ei ollut suljettu, mutta oli vaan niin piilossa.

Pienten poikien huoneessa. Harmi, kun en hoksannut ottaa seinästä kuvaa! Tuossa takana oli tuohon seinään painettu märkään...hmm...sementtiin..jonkin pojan koiran tassut. Ollut vissiin tärkeä jollekkin pojalle :)





Sitten oltiinkin jo Kuningattaren huoneessa.


Ylhäistöä :) Nuo ikkunan edessä olevat isumaosat olivat niin ihania istuskella. Taasen, ketä kaikkia tässä onkaan istuskellut ja mitä kaikkea nähnyt.


Kirjurin huone. Ah nuo kirjoitukset ja vanhat aakkoset! Voih, rakastan vieläkin kaunokirjoitusta vaikkei sitä enää taida tarvita osata, virallisesti. 

Kun vissiin lokakuussa on se kummituskierros niin tämä huone on vissiin yksi paikka, missä on ollut sutinaa. On kuultu lehtien selailun ääniä yms...jippiii, can´t wait!





Linnan kirkkoa. Uskomattoman hienoa, taas, käsityötä!

Vankitornin asukas. Let me out from here!

 Ja ihan alhaalla vankityrmässä. Tuosta ovesta ei ihan heti lähdetty omin luvin.


On ollut aika kohtalo joutua tuonne ja kahleisiin. 

En viitsinyt kauheasti kuvailla, kun muitakin ihmisiä oli aika paljon. Oli kyllä karu paikka tuo vankityrmä!


Pidot vaan paranee! 

Oli ihan tosi mahtava reissu mennä ja kun koko linnan, esilinnankin, ramppasi niin aikaa meni muutama tunti ja hampparin kalorit tippuvat tuonne käytäville. 

Lokakuussa aavejahtiin sitten.

Kaupan kautta kotio. Löysin Citymarketista niin aromirikkaan paketin kahvipapuja että!


Pehmeää ja täyteläistä papukahvia tarjolla.... <3

Sitten väsäsin Tarte tatinin lepoviikon kunniaksi. Tai olisiko totuus...teki mieli ihan pirusti makeaa :D Ja tuo oli! Huom oli. Saatiin tuhottua tuo kokonaisuus kahdestaan muutamassa tunnissa eikä tarvinnut päivällistä/iltapalaakaan tehdä! Kätevää. Pohjasta unohtui kananmuna, joten todella muruinen pohja, mutta törkeän hyvää. Laitoin vähän extra kardemummaa ja toimi hyvin pohjassa.


 Mä en enää ikinä syö herkkuja...ennen seuraavaa kertaa. Eli sokerihumala ja ähkyhän tuosta seurasi. Onneksi treeniviikko alkaa huomenna!

(Jos ohje kiinnostaa niin laita infoa, rustaan sen sitten)

Nyt hyvää Sunnuntain loppua ja uuden viikon alkua kaikille!

xoxo









torstai 10. elokuuta 2017

Kun Maarit Troijan katsoi ja idean sai, olen muuten pätkä

Ihana elokuu! Kaikki aistit nauttii luonnosta juuri nyt! Luonto tuoksuu makealle, voimakkaammalle kun pitkään aikaan. Marjat odottavat poimijaansa, saa taas lisää vitamiiniä talvelle, omput tulossa valmiiksi ja illat pimenevät. Kynttilöitä, lämmin torkkupeitto... ja värit puissa alkavat vaihtumaan punertavaan suuntaan. Ah, syksy <3

Tuosta voisi päätellä, että taidan oikeasti digata syksystä? :) Kyllä, ihanaa aikaa.

Aikas lämmin on päivisin ollut ja taitaa ainakin tämä viikko olla, joten pääsin toteuttamaan ideaani, joka iski tajuntaan kun taas katsoimme Troijan. Sen, missä Brad Bitt on pääsankarina.

Jotain niissä naisten tyyleissä vaan oli niin ihanan... sekä seksikästä että romanttista samaan aikaan.

Ok, oma lookkini ei sisällä sitä ihanaa valkoista mekkoa tahi kampausta ajan mukaan. Mutta itselleni edistysaskel oli laittaa näyttävät käsikorut. Painin parin kenkäehdokkaan kanssa, toisissa kiilakorot ja toiset simppelit kullan väriset sandaalit.

Kerroinko muuten, että hoksasin munapääkammoni syyn? Ja sen, miksi vaatteita on vaikea löytää sopivan kokoisena? Mä olen pakattu vielä kompaktimpaan kokoon kun luulin! Olen kuvitellut olevani 163,5cm pitkä, en itseasiassa edes muista mistä tuo luku on tullut. Mutta mieheni testaili mittanauhaansa ja piru vie, olenkin 161,5cm lyhyt. Hetken mutusteltuani tuota aloin itseasiassa tykkäämään tuosta pituudesta. Jotenkin vaan näppärä pituus? Ja olen silti pidempi kuin äitini oli, hänellä pituutta oli 157cm.

Hiusten pörröttämisellä olen vissiin hakenut pituutta lisää, näyttäähän se pidemmältä kun tukka sojottaa kohti kattoa! Vaatteet...aht, tappijalka, rintava ja muodokas. Siinä sitten yrittää saada niitä monen sivun mainostamia nappiostoksia ja omaa kokoaan, kun eipä sellaista juurikaan löydy. Mutta ei hätä ole tämän näköinen! Vähän nips housunpuntista, niinkuin näissäkin housuissa napsasin tyynesti, ilman ompelemista ja hyvät tuli! Oli vielä sellainen 10cm pala lahkeissa, mutta sopivasti valmiit saumat lahkeissa, joten toimii. Toppi oli se ostos, jonka kohdalla ajattelin, notta ei varmaan päädy käyttöön, maksoikin muutaman euron. 5€, jos oikein muistan. Mutta...kerta kerran jälkeen jotenkin vaan rakastun tuohon "verhoon"( mieheni reagtio, kun kassissa sen näki) enemmän. Siinä vaan on jotain, josta tykkään. Se on paria kokoa liian iso, mutta nyt ei oikeastaan edes haittaa. Ei nouse rintojen kohdalta ylös ja jää törröttämään menosuuntaan helmasta. Ei kyllä korosta vyötäröäkään, mutta ei sitä vissiin aina tarvitsekkaan korostaa. Päällä tämä kokonaisuus oli yllätyksekseni tosi rennon ja fiksun tuntuinen.

Kiilakorko-sandaleteilla. Tuikku the cat taasen mukana menossa.

(Mie pyörryn kohta, koirat saivat peuranlihaa eilen ja jaloissa makaileva seniori päästelee ilmaa pihalle...huh!)

Tykkään nuista hiuksista nyt toosi paljon!


Sandaletit edestäpäin. 

Sitten niissä lättänöissä kullanvärisissä sandaaleissa, johon enempi kuitenkin taidan kallistua. 



En tosiaan uskonut, että tuo väri ja tyyli tuntuu omalta, mutta näin se vaan teki.

Kultaversiot.

Itseasiassa, sopivat hyvin, kun kullan väriä ovat asusteetkin:


:D kameran fokus oli sitten suoraan roskikseen, joten epäselvä kuva. Mutta näkee edes vähän!
Olen vannonut olevani hopea- ihminen, joten kultaa...hmm... uutta taas. 

Yllätin itseni näillä. 


Housut ja toppi...ja sandaalitkin from H&M, kiilakorkoiset Citymarket vuonna jotain.
Rengaskoru from H&M, toinen...en muista. Joku basaari jossainpäin maailmaa ehken. 

Nyt sitten puurolle ja tuuletus päälle, haisee tuo koiruus niin hyvälle :D

Ihanaa päivää kaikille!

xoxo

Vastarannan kiiski muodin maailmassa (ja asu, johon rakastuin)

Olen mietiskellyt, että miksi suhtaudun niin oudosti kaikkeen trendijuttuihin, neuvoihin lehdissä, korosta ja piilota- juttuihin, näin näytä...