perjantai 12. toukokuuta 2017

Pysyy uskollisena itselleen, helppoa?

Jos teksti on töksähtelevämää kun normaalisti, on käsi taas kipeä, solmussa, finito ja caputo. Älä välitä :)

Mutta eräs ajatus on ollut mielessäni jo jonkin aikaa: mitä oikeasti tarkoittaa olla uskollinen itselleen? Ja nyt puhun ulkoisista jutuista, henkinen puoli on niin iso asia, ettei sitä pysty tässä nyt käsittelemään. Toki, nuo kuuluvat yhteen, sisäinen ja ulkoinen, tiivistikkin mutta ulkoinen näkyy ensin.

Onko nykyään, tai onko aina ollut rankempaa olla se oma itsensä, jos poikkeaa vähänkin valtavirrasta? Ja miksi se on niin.

Muistan, kun itse olin teini kasarin ihmeellisessä ajassa, oli aika ihanaa aikaa itselleni. Rikkinäiset farkut, tukka kohden taivasta ja joku paita mikä käsiin sattui, päälle. Olennaista oli fiilis. Itse olin sellainen rämäpää, että peilikuvaksi riitti se, että tukka näytti olevan pystyssä, kaikki ok. Eli en sen enempiä miettinyt, mitä kukakin ajattelee itsestäni.

Mutta jokin on muuttunut. Vai olenko se minä vaan? Mutta tuntuu, että se ulkoinen habitus on jo liian tärkeää ja jollei siihen tiettyyn juttuun, lookkiin, liity niin olet out. Tätä ajattelen itseasiassa aika pitkälti nuorten kohdalta, kun tuo koulumaailma voi olla tosi kovaa. Vaikkakin, on oleminen aikuisenakin omalta osaltaan rankkaa, kun joissakin työyhteisöissä voidaan olla ilkeitä, plus ne tietyt mielikuvat joita ihmisen pitäisi jo tässä iässä olla. Tai tuossa iässä. Tahi ihan missä tilanteessa tahansa.

Noiden "taakkojen" ja vastusten keskellä se omana itsenään oleminen tuntuu välillä taistelulta, vaikkei oma tyyli pitäisi olla keneltäkään pois. EI siinä ole sen kummoisempaa kapinointia tahi halua olla erilainen vaan halu olla oma itsensä ihan ilman sen isompaa numeroa.

Tämä ajatus tuli ehken siksikin esille, että joku sanoi aikoinaan lempifarkuistani notta ei tuon ikäisellä pitäisi enää tuollaisia farkkuja olla. Itselleni ei tulisi mieleenikään sanoa kenellekkään toisen vaatetuksesta mitään. Ikään, kokoon tahi mihinkään katsoen.

Annoin lupauksen itselleni, tässä elämän myrskyissä. Koska itse tunnen itseni parhaiten ja itse kannan nahkani, huoleni, voimani, kaiken niin pirskatti! Olen oma itseni maailman tappiin. 

Toki, jos vaikka heitän KISS:in paidan päälle, tiedän vanhempien ihmisten, ja oikeasti jopa ikäistenikin nostelenvan kulmakarvojaan, Näin kävi viimeksikin. Onhan tuo, kangaspala, nyt niin vakava juttu? No ei ole. Ja onhan tuo kulmakarvojen nosto treeniä sekin? Ja vielä bonuksena, voi parjata kavereille että näin sitten sellaisenkin ilmestyksen että! Kaipa sitä tuntee itsensä paremmaksi siinä? En tiedä, mutta kiva olla jollain tavalla sitten edes hyödyksi. 

Oikeasti, olemalla itselleen uskollinen on rohkeutta olla se, ketä haluaa. Tehdä sitä mitä rakastaa ja unelmoida yli rajojen. Ilman, että siellä kuuluu jonkin ääni: ei tuo ole nyt niin hyvä homma. 

Itse ajattelen nyt, että haluan toteuttaa entistä enemmän unelmiani ja keskittyä ihan siihenkin, että itse jaksan. Sanotaan näin, että vaikka en kaikkea kerro maailmalle, ei aina ole eläminen niin helppoa. 

Mutta itselleen uskollinen, sen pitäisi saada olla. 

Mä oikeasti rakastan noita revittyjä farkkuja! :) 


Esteiden yli niin että heilahtaa!

Voimia ja ihanaa päivää kaikille!

xoxo

Farkut from Leather Heaven, loput H&M..ylläri. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Etsimässä positiivista minääni taas

Kaffea ja seniorikoiruus unessa jalkojen juuressa...ulkona tuulee enteilevästi, ukkostakin on luvattu. Sain omat ajatukseni kiinni eilen ja...